Ohjaajani kanssa keskustelimme näyttötehtävästäni, jossa tulisi stailata jonkin tila. Täällä on muutamia korokkeita, joille on tehty somistuksia valaisinten, huonekalujen, tapetin jne. kanssa. Sellaisen uudelleen stailaamista suunnittelimme näyttötehtäväkseni.
Lisäksi oli puhetta, että tapetoisin ravintolaan tehosteseinän phototapetilla ja tekisin tietysti myös pohjatyöt. Lisäksi olisi mahdollisesti maalaamista ja vielä tapetointia muualla myymälässä (Phototapetin tapetointi on myös osa näyttötehtävääni). Ravintola on nyt Koronan vuoksi kiinni, joten nyt olisi hyvä aika tapetoinnille.
Tässä hieman kuvia seinästä, jonka tulen tapetoimaan mustapohjaisella phototapetilla.
Aloitin kutenkin maalaustyöt ravintolan muista seinistä, joissa oli ennestään tapettia ja osa oli maalattu harmaalla maalilla.
Tässä kuvia muutostarpeessa olevista seinistä/sermeistä ja tolpasta.
Kaikki maalattiin Nova 7 himmeällä seinä maalilla,värinä on kaunis harmahtavan vihreä.
Maalaus tehtiin suoraan tapetin päälle. Aloitin rajaamalla teipillä ja suojaamalla ympäristön aaltopahvin ja teipin avulla. Suurin aika meni teippauksiin ja lattioiden suojaamiseen, sekä pöytien ja tuolien siirtelemiseen.
Aloitin työt aamupäivällä ja klo 16 mennessä olin saanut osan seinistä maalattua kerran ja kaksi seinää kahteen kertaan. Loput sain valmiiksi tänään. Maalasin nurkat ja alareunat pensselillä ja muuten telalla. Maalaus on todella kivaa ja kätensä jäljen näki heti.
Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen isossa seinässä näkyi pientä kupruilua, mutta maalin kuivuttua kuprut hävisivät. Tässä seinään maalattu ensimmäinen kerros.
Valmista tuli
Isolle seinälle sopisi mielestäni kauniisti mustakehyksiset taulut tai kevyet hyllyt/lokerot, johon voisi laittaa viherkasvit.
P. S pahoittelut kuvissa näkyvistä varjoista. Kamerani linssi näkyy menneen rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti