perjantai 1. huhtikuuta 2022

Pääkaupunkiseudun myyntipäivät

Aamulla oli lähtö Lauran kanssa Hyvinkäälle Tähtiremonttien myyntipäiville. Starttasimme Mazdan Nokialta kohti Etelä-Suomea klo 7.00. Saavuimme Teboil Sveitsinhoviin hyvissä ajoin ennen yhdeksää, jossa meille oli varattu kabinetti ja aamupala.

Alkajaisiksi pidimme palaveria ja myyntijohtaja kertoi päivän kulusta ja tsemppasi kaikkia hurjiin myyntilukuihin. Tutustuin myös muihin myyjiin Turusta ja Helsingistä. Porukka oli iloista ja rentoa. 

Meille oli sovittu asiakas tapaaminen klo 13 ja toinen tapaaminen klo 16.

Illalla majoituimme Hotelli Kiljavalla, jossa myös ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa ja avanto saunomista.

Aamulla palaveri aamupalan merkeissä. 

Oli huikeaa nähdä myös tällaista reissu puolta tästä työstä. On mukava, kun voi välillä olla työssä myös oman alueensa ulkopuolella ja samalla tavata muiden kaupunkien myyjiäkin. Tämä työ on todella itsenäistä. 

1 kommentti:

Viimeisiä päiviä viedään...

Keittiösuunnitelmalla jatketaan. Lahden myyjä soitteli maanantaina ja kaipaili apua ja keittiönmallinnuskuvia. Suunnitelmissa tummansininen ...