Ajatuksia aiheesta mitä on taide?

 

Kysymys on todella vaikea. Miten määritellään taiteen rajat?

Mikä tekee jostakin taidetta, se on todella vaikea kysymys. Toisaalta miksi jokin ei ole taidetta? Kuka voi edes määritellä näitä rajoja?

Ajattelen, että teoksessaan taiteilija ilmaisee omaa sisäistä maailmaansa ulospäin erilaisin keinoin.

Minulle tuli ensimmäisenä taiteesta mieleen maalatut taideteokset, esittävät ja abstraktit. Miksi ne ovat mielestäni taidetta? On varmasti yleisesti hyväksytty, että esim. kuuluisan taidemaalarin työt ovat taidetta. Lisäksi niissä on esteettinen puoli, lisäksi taitoa, luovuutta, jotakin oivaltavia ulottuvuuksia ja jotakin tunteita herättävää. Mielestäni taiteen takana pitäisi olla jokin idea tai ajatus, jonka kautta taiteilija välittää omaa näkemystään aiheesta, jota teoksessaan käsittelee.

Veistokset ovat taidetta. Ne ovat syntyneet luovuuden ja kädentaitojen kautta. Pyrkimyksenä herättää katsojassa ajatuksia ja tunteita, liikutusta, ihastumista, vihastumista, iljetystä ihan niin kuin maalaustenkin

Jokin asia tai esine ei välttämättä ole huoneessani taidetta, mutta kun se viedään galleriaan ja lisätään tai muutetaan siinä jotakin elementtejä, syntyy siitä taidetta. Mutta ajattelen, että tässä tulisi olla tarina tai ajatus takana, siitä mitä taiteilija on työllään tarkoittanut/ajatellut. Itselleni kokemus taiteesta on paljon voimakkaampi, jos saan kuulla taiteilijan ajatuksia, tulkintoja ja mietteitä töistään. Teokset aukeavat näin täysin eri tavalla.

Mieleeni tulee tanssi –ja elokuvataide ja musiikkitaide. Ne monesti herättävät itsessäni voimakkaita tunnekokemuksia ja sitä kai niiden on tarkoitus tehdäkin, niin hyvässä kuin pahassa. Musiikin avulla käsittelen tunteitani ja voin samaistua esim. lauluissa tai runoissa sanoituksiin.  Toisinaan tunnekokemus voi olla ilo, joskus suru, viha tai vaikka liikutus. Mutta yleensä itselleni taidekokemuksesta tekee onnistuneen se, että se liikauttaa jotakin sisimmässäni.

Kuka määrittelee, onko jokin asia taidetta? Taiteilija vai yleisö? Entä onko taide tarkoitettu aina esille? Onko taide mitään ilman yleisöä? Minkälaista on huono taide? Onko se huonoa, jos minä en pidä siitä, vai onko se silloin juuri hyvää, kun se on aiheuttanut minussa, jonkin reaktion? Pitäisikö taiteilijalla olla koulutus vai kuinka määritellään taiteilija? Varmasti taiteilija, joka on saanut nimeä ja näkyvyyttä töillään, on taiteilija vaikkei olisi mitään koulutustakaan.

Pohdin paljon asiaa mitä taide on, mutta lopultakin päähäni jäi kaikumaan monia kysymyksiä asian tiimoilta ja tuntui, että esiin nousi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mielipiteitä siitä mitä taide on, on varmaan yhtä monta kuin on ihmistäkin. Ihmisten reaktiot taiteen kokemisessa riippuu varmasti paljon heidän aiemmista kokemuksistaan, olemassa olevasta sisäisestä maailmastaan, eletystä elämästään jne. Minä voin kokea jonkin taide-elämyksen täysin eri tavalla kuin ystäväni.

 

Toteemipaalu

Toteemipaalu minusta

Avaan hieman ajatuksiani teoksestani.

Juureni ovat tukevasti maassa ja runko on vahva.  Se on kestänyt monet elämän myrskyt. Taipunut se kyllä on ja säröjäkin on tullut matkan varrella, täysin se ei ole kuitenkaan katkennut, vaan versonut lopulta uutta ja parempaa kasvua vaikeuksien jälkeen. 

Sydämeni on todella herkkä ja puun kuori pyrkii suojaamaan sitä. Vaikka en helposti näytäkään herkkyyttäni, kuin niille läheisimmille ihmisille, joihin luotan en halua kuoren kuitenkaan kasvavan sydämen päälle.

Herkkyyteni kanssa olen välillä ollut hämilläni ja joskus se on ehkä hävettänytkin, koska olen kokenut ettei sitä ymmärretä tai osata kohdata. Nykyään pystyn sen näkemään jo vahvuutena ja lahjana, että voi tuntea voimakkaasti, niin ilot, surut, kuin suuttumuksenkin. 

Toisena vahvana ja varmasti näkyvämpänä ominaisuutenani on voimakas tinkimättömyys ja periksi antamattomuus, vahvat mielipiteet ja suoruus, välillä voisi vähän toisella tavallakin asiat ilmaista. Monet näkevätkin minussa vain sen voimakkaan härkäpäisen ihmisen, jolla on voimakkaat mielipiteet, vahva tahto ja temperamentti. Vaikka toisaalta olen myös se herkkä pieni tyttö.

Oksien voi nähdä olevan kädet, joilla otan rakkaani vastaan, kuuntelen ja halaan. Haluan suojella ja auttaa rakkaitani, jos he tarvitsevat syliä tai kuuntelijaa.

Olen joutunut itseäni muistuttamaan, että aina ei tarvitse olla vahva ja muita varten, vaan voin itsekin olla heikko ja tarvita muiden tukea. 

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on Usko, toivo ja rakkaus, siinä minulle tärkeät arvot jotka kantavat elämässä eteenpäin tuli vastaan mitä tuli.

Ajatuksia, joita heräsi tehtävää tehdessä:

Tehtävä oli hyvin tunteita herättävä. Viimeajat olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa ja tämä tehtävä osui hyvään kohtaan elämääni, jatkumoksi tälle jo alkaneelle itsetutkiskelulle.  

Sain pysähtyä itsensä äärelle ja pohtia sitä minkälainen ihminen olen ja miten olen tällaiseksi tullut? Näitä kysymyksiä olen itselleni esittänyt tässä pitkin vuotta.

Pohdin paljon arvojani ja asioita, joista saan voimaa. Miten kohtelen muita ja miten kohtelen itseäni? Kuka olen tänään ja miten olen tähän pisteeseen päätynyt? Minkälaista elämäni on nyt? Mitä minulle kuuluu? Olenko oma itseni? Hyväksynkö ja arvostanko itseäni ja toiminko sen mukaan? Pystynkö vetämään rajoja? Mikä on minulle elämässä tärkeää ja uskallanko mennä sitä kohti?

Viimeinen vuosi elämässäni on ollut muutosten ja itsetutkiskelun aikaa. Olen oppinut itsestäni ja ihmissuhteistani enemmän kuin olen varmasti oppinut koko elämäni aikana. Se on tehnyt välillä todella kipeää. En ole löytänyt itsestäni vain hyviä asioita, vaan myös asioita, joista en itsessäni pidä tai haluaisin kehittyä. Välillä on ollut todella raskasta kaivautua omaan sisimpäänsä, mutta uskon, että ilman kipua ei tapahdu myöskään kasvua. Oppimalla ymmärtämään itseäni, olen myös ymmärtänyt toista ihmistä ja syitä hänen toiminnalleen paremmin.

Lopulta se missä pisteessä olen nyt itseni kanssa, on ollut kaiken kivun ja kyynelten arvoista. Tuntuu hyvältä olla tässä ja nyt, matka itseeni saa jatkua.

 

Runo

 Suru

Kyynelillä kasteltu maa, uutta elämää hiljalleen versoaa. Suru on kipeää koettavaa, mutta paikka joka minua kasvattaa ja saa lopulta itseni vahvemmaksi tuntemaan.

 Tämä runo vain kumpusi sisältäni, ilman ponnisteluja tai muuta pakottamista. Ehkä se kertoo tämän hetkisestä elämän tilanteestani ja siitä, että surun ja kivun kautta voi kasvaa ja versota jotain uutta ja kaunista, vaikka se ei siinä surun hetkellä tunnukaan siltä.